89614843.jpg

Maanpuolustuslaitteet ja -järjestelmät

Muntersin kuivaan ilmaan perustuvasta menetelmästä on runsaasti hyötyä maa-, meri- ja ilmavoimille. Menetelmäämme käytettäessä koko kohde ympäröidään kuivalla ilmalla, tai jos tämä ei ole mahdollista, sitä puhalletaan järjestelmän tai kohteen toiminnan kannalta kriittisille alueille. Muntersin kuivaan ilmaan perustuvaa menetelmää voidaan soveltaa varastoitaviin, mutta myös päivittäin käytettäviin kohteisiin.

Ruotsin puolustusvoimien maanpuolustusmateriaalihallinnon (FMV) ja Yhdysvaltojen puolustusvoimien kansalliskaartin sekä Army Reserve -yksikön tekemien tutkimusten mukaan investoinnit asejärjestelmissä ja niiden ympärillä vallitsevan ilmankosteuden hallintaan maksavat itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa, koska kunnossapitokuluja säästyy ja käytettävyys paranee.

Tyypillisiä käyttökohteita merivoimissa ovat kokonaisten alusten ja niiden asejärjestelmien tai alustan aktiivisten aseiden, tunnistimien, viestintäjärjestelmien suojaaminen, sekä aluksissa tai maissa säilytettävien ammusten suojaaminen.

Submarine drying.JPG

Tyypillisiä käyttökohteita ilmavoimissa ovat lentokoneiden suojaaminen, kuten C-130 Hercules, P-3 Orion, NATO E-3A AWACS, JAS-39 Gripen ja Tornado.Näitä ratkaisuja käytetään myös helikoptereissa ja miehittämättömissä ilma-aluksissa. Arizonan autiomaassa vallitseva kuivuus saadaan lentokonesuojissa aikaan  edullisesti, mutta siellä esiintyvät suuret lämpötilaerot vältetään. Muntersin kuivaan ilmaan perustuvan menetelmän avulla suojataan myös esimerkiksi ammuksia ja valoraketteja.

Muntersilla on laaja kokemus yli 20 000 käyttökohteesta ja yhteistyöstä puolustusvoimien kanssa eri puolilla maailmaa.

Skövde - CV90 - 01.JPG

Lisäksi Munters toimittaa käyttökustannuksiltaan edullisia suoratoimisia evaporatiivisia jäähdyttimiä ja kestäviä tehokkaita materiaaleja OEM-valmistajille.

Kun lentokoneita maalataan, ilman laatu pidetään ihanteellisena ilmankostutustuotteidemme avulla. Ilmasta poistetaan liuottimia Muntersin zeoliittipohjaisten haihtuvien orgaanisten yhdisteiden poistamisratkaisujen avulla.

  • Siviili-ilmailu ja avaruustutkimus

    Siviili-ilmailu ja avaruustutkimus

    Lentokoneteollisuudessa sisäilmaston hallinta on tärkeää, jotta komponenttien ja koko lentokoneen  laatu varmistetaan. Munters toimittaa ratkaisuja…

    Lue lisää
  • Maanpuolustus ja ilmailu

    Maanpuolustus ja ilmailu

    Maanpuolustus- ja ilmailulaitteiden ympärillä vallitseva ilmasto vaikuttaa niiden laatuun, kuntoon ja käytettävyyteen sekä kunnossapito- ja…

    Lue lisää
  • Maanpuolustuslaitteet ja -järjestelmät

    Maanpuolustuslaitteet ja -järjestelmät

    Muntersin kuivaan ilmaan perustuvasta menetelmästä on runsaasti hyötyä maa-, meri- ja ilmavoimille. Menetelmäämme käytettäessä koko kohde ympäröidään…

    Lue lisää
  • Drying Rooms

    Drying Rooms for military use

    Clothing can be dried quickly, effectively and efficiently with dehumidification.

    Lue lisää
  • Voimme auttaa sinua

    Ilmanlaatu ja sen merkitys ihmisille

    Pölyn, siitepölyn, sienien, homeiden ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) kaltaiset saasteet vaikuttavat sisäilman laatuun. Ne ovat peräisin esimerkiksi kalusteista, puhdistusaineista ja rakennusten käyttäjistä. Huono sisäilman laatu voi aiheuttaa terveysongelmia nopeasti.

    Lue lisää

    Korroosio

    Ilmankosteus vaikuttaa voimakkaasti korroosioon eli metallin oksidoitumiseen. Jos suhteellinen ilmankosteus on suuri, metallin pinnalle asettuu ohut vesimolekyylikerros, joka toimii elektrolyyttinä korroosiolle.

    Lue lisää

    Kondensoituminen

    Kun vesi haihtuu, se muuttuu vesihöyryksi. Joutuessaan kosketuksiin kylmän pinnan kanssa, vesihöyry kondensoituu seinille, alakattoon ja tuotteiden pintaan. Kun kosteaa ilmaa kondensoituu pinnoille, tuotteiden kontaminoitumisen sekä turvallisuuden ja laadun heikkenemisen vaara lisääntyy.

    Lue lisää

    Homeet ja bakteerit

    Jos suhteellinen ilmankosteus nousee liikaa, aiheutuu useita ongelmia esimerkiksi raaka-aineille, tuotannolle, pakkaamiselle, kuljettamiselle ja varastoimiselle. Korkea suhteellinen ilmankosteus vaikuttaa kaikkiin tuotteisiin ja rakennuksiin. Kun ilmankosteutta hallitaan, tuotteiden käyttöikä voi pidentyä ja laatu parantua.

    Lue lisää
  • Osaamisalueet

  • Liittyvät tuotteet

    • MB Series

      MB systems are tailor-made systems that provide full humidity and…

      Katso lisää

      ML Sarjan

      Erinomaisia yleiskuivaajia, integroiduilla hygrostaateilla. Lisävarusteina…

      Katso lisää

      MCD Series

      The MCD (Munters Configurable Dehumidifier) is using the temperature…

      Katso lisää
    • Näytä kaikki

Olemme

Olemme asiantuntijoita ja
tunnemme tuotteemme. Voit soittaa meille 020 776 8230
tai laittaa viestiä tästä.